Kirjoittajakoulu Grafomania
Timo Montonen
Julkkareissa: välittämisestä
Salaisuuksia, valheita ja pimeyttä -antologian (BoD 2023) julkistamistilaisuus meni paremmin kuin osasin kuvitella tai odottaa. Tilaisuus oli lämminhenkinen ja avoimen keskusteleva.
Lauantaina 10.6.2023 kello 15.00–17.00 Helsingin keskustakirjasto Oodin toisen kerroksen Kuutio-tilaan saapui reilu 30 antologian kirjoittajaa, kolme apuvoimiksi värväämääni läheistäni ja kolme meitä Kriittisen korkeakoulun luovan kirjoittamisen verkkokurssien opettajaa.
Tilaisuus alkoi heti kun pääsimme Kuutioon kello kolmen maissa. Hyvissä ajoin tulleet kirjoittajat, opettajat ja omat apujoukkoni purkivat neljä kirjalaatikkoa, noin 140 keltakantista kirjaa tilan etuosan keskimmäiselle pöytäryhmälle, kahdelle yhteen liitetylle mustalle pöydälle.
Pöydälle päätyivät myös teettämäni kirja-aiheiset paperikassit, kirjan nimellä varustetut kuulakärkikynät ja mainospostikortit, joita olin painattanut tuhat kappaletta. Olin etukäteen laskenut ja sulkenut postikortit suuriin nimellä varustettuihin kirjekuoriin, viisi kutakin kirjoittajan hankkimaa kirjaa kohti. Kirjoittajat saivat kukin yhden maksuttoman tekijänkappaleen, minkä lisäksi he olivat tilanneet antologiaa 20 % kirjakauppahintaa edullisemmin1-20 kappaletta omiin tarpeisiinsa - joko he lahjoittavat kirjaa verkostoissaan tai ovat keränneet tilauksia suvulta. "On hyvä, kun on suuri suku", yksi kommentoi.
Yli 60 kappaletta olin jo postittanut niille, jotka eivät päässeet julkkareihin. Pakkaus- ja postituskulut sisältyivät kirjoittajien maksamaan hintaan, myös yhden maksuttoman tekijänkappaleen tilanneiden osalta ja vieläpä Meksikoon lähteneen kirjan sisältäneen kirjeen ja Ranskaan lähteneen viiden kirjan paketin osalta. Globaalin verkkokurssin hengessä ulkomailla asuvilta ei peritty todellisia postituskuluja vaan kotimaan ja ulkomaiden postimaksujen ero katettiin kirjan budjetista.
Kun kello oli 15.15, suuri osa kirjoista ja oheismateriaalista oli jo jaettu ja viidestä pöytäryhmästä kuului innokas puheensorina. Julistin tilaisuuden avatuksi ja kehotin jatkamaan juttelua ja kahvittelua. Nyt oli viisainta vaieta, kun antologian kirjoittajat tekivät tuttavuutta toisiinsa. Eräs kirjoittaja sanoi tilaisuuden jälkeen, että pöydässä oli hyvä pöhinä. Sitä juuri halusin: halusin, että pöytäkunnittain kirjoittajat tutustuisivat toisiinsa kahvittelun lomassa vähän paremmin. Aika riitti juuri siihen, pienryhmän yhteyksiä rakentavaan ja lujittavaan pulinaan, ei koko 30 hengen ryhmän tutustumisleikkeihin tai pakotettuun Sano kuka olet ja mistä tulet -kierrokseen. Nyt ne, jotka halusivat, esittelivät itsensä muille joko pöydässä tai spontaanien puheenvuorojensa yhteydessä.
Kello 15.30 aloitin julkkareiden ohjelmallisen puolen puheenvuorollani "Antologian toimittamisesta", jonka pitkä versio, etukäteen kirjoittamani, on jäljempänä. Olin lyhentänyt puheeni noin puoleen, ja tositilanteessa vain osittain luin kirjoittamaani, osittain puhuin paperin ohi. Päätin puheenvuoroni kysymykseen, johon vastasi Sonja Fräki puheenvuorossaan "Miltä tuntuu lukea omaa kaunokirjallisuutta kirjan sivuilta?" Sonja Fräki varmasti puhui monen muunkin puolesta ja hänen puheenvuoronsa jälkeen kuultiin monta kommenttipuheenvuoroa.
Dramaturgi, kirjailija Riikka Takala puhui aiheesta "Muiden mokkasiineissa: kirjoittamisen opettamisesta verkossa". Hän vapautti tunnelmaa toteamalla, että olettehan te verkkokurssiopiskelijat näemmä todellisia. Hän muun muassa vertaili luovan kirjoittamisen kurssilla ja elämäntarinakurssilla opettamista - edellisessä ei koskaan tiedä, kirjoittavatko opiskelijat täyttä mielikuvitusta vai läheltä elämäänsä, kun taas jälkimmäisessä lähtökohtana on, että kuolemat ja väkivalta, joita kirjoituksissa esiintyy, ovat todellisia. Riikka Takala kertoi pyrkimyksestään opettaessaan ja palautetta antaessaan asettautua kirjoittajan asemaan, yrityksistään kulkea hetki näiden mokkasiineissa.
Kirjailija Markku Karpio sai pitää spontaanin puheenvuoron aiheesta "Miltä tuntuu tulla valmiiseen pöytään?" Otsikon takana on se ajatus, että olimme jo aloittamassa kahden verkkokurssin toteutukset Kriittisessä korkeakoulussa syksyllä 2021, kun pyysin Markku Karpion mukaan kolmanneksi opettajaksi, mikä olikin kaukaa viisasti tehty, sillä minulta murtui jalka pyörtyessäni ja jouduin moneksi viikoksi sairaalaan toipumaan. Markku Karpio joutui heti tositoimiin; hän pääsi paitsi valmiiseen pöytään, valmiiden verkkokurssien opettajaksi, myös sijaistamaan minua opiskelijoiden kirjoitusten palautteiden antajana. Itse yritin roikkua kahden käynnissä olleen kurssin tapahtumissa mukana älypuhelimen pienellä näytöllä. Kiitettävän paneutuneesti Markku Karpio on siitä lähtien tehnyt luovan kirjoittamisen (jatko)kurssin opettajan työtään. Yksi julkkareihin osallistunut kirjoittaja sanoi, että Markku Karpion palautteet tulivat lähimmäksi häntä.
Seuraavaksi Miikka Vuori puhui aiheesta "Luovan kirjoittamisen verkkokurssilta Kirjoittajakouluun", jossa hän kertoi verkkokurssin merkityksestä hänelle ja hänen hakeutumiseensa Kriittisen korkeakoulun kaksivuotiseen Kirjoittajakouluun, jossa opiskelusta hän myös kertoi. Osallistujien joukossa oli myös toinen Kirjoittajakoulussa opiskeleva, joka niin ikään kertoi opiskelustaan.
Luin Antu Soraisen, joka ei ollut päässyt paikalle, puheenvuoron mikrofoniin hitaasti, sanoja makustellen, niin että ymmärtäisin mitä puhun. Sanat imeytyivät Kuution seiniin, pöytiin, liki 40 hengen yleisöön, joka kuunteli hiiskumatta.
Oli hauska tilanne, kun yksi osallistuja ilmiantoi itsensä paikalla olijoista ainoana vanhana tuttunani. Syntyi silta, yhteys minun puheenvuorooni, jossa olin sanonut, että antologian toimittaminen oli kuin vanhojen tuttujen kanssa työskentelyä, vaikka emme olleet yhtä pakollista poikkeusta lukuun ottamatta tavanneet. Olimme kuitenkin kohdanneet verkkokurssilla. Muutenkin sekä valmistellut että spontaanit puheenvuorot rakensivat merkityksellisyyksien kudelmaa, viittasivat toisiinsa, ottivat innoituksensa toisistaan. Puheenvuorot ja yksittäiset nopeat kohtaamiset tilaisuuden alussa ja lopussa koskettelivat aihetta, jota ei välttämättä edes sanottu ääneen. Välittäminen. Toisen sisäisten merkitysten kuunteleminen ja huomioon ottaminen. Siitä on paljolti kyse luovan kirjoittamisen opettamisessa ja myös antologiassamme, sen kertomuksissa ja niiden luennassa ja tulkinnassa.
Antologian toimittamisesta
Verkkokurssilla kirjoittamalla kohtaaminen on sukua sille kohtaamiselle, joka koemme hyvää kirjaa lukiessamme. "Kirjailijahan kirjoittaa minulle." Tai: "Hän kirjoittaa minusta!"
Mutta Salaisuuksia, valheita ja pimeyttä -antologian julkistamistilaisuus on riittävän painava syy tulla ihmisten ilmoille ja järjestää tämä useamman luovan kirjoittamisen verkkokurssin opiskelijoiden tapaaminen, näin vanhojen tuttujen kesken.
Ideasta toteutukseen
Mistä sain idean antologiaan? Idea antologian toimittamisesta syntyi vähitellen syksyllä 2022, kun mietin, pitäisikö verkkokurssille tehdä mallitekstejä. Jotkut opiskelijat nimittäin pyysivät mallitekstejä kirjoittamisen alkuun päästäkseen. Ajattelin, että näitä mallitekstejä voisi pyytää opiskelijoilta. Rinnakkaishankkeeksi syntyi luontevasti ajatus antologiasta, jossa olisi kirjoituksia niin luovan kirjoittamisen kurssilta kuin elämäntarinakurssilta. Tarkemmin tuumailtuani hoksasin, että antologia yksinään ajaisi saman asian ja lisäksi se olisi monikäyttöisempi, kertomukset olisivat muidenkin kuin kurssin opiskelijoiden luettavissa. Nyt antologia on luovan kirjoittamisen verkkokursseilla oheislukemistosuosituksena eikä muita mallitekstejä tarvita. Emmin kuitenkin antologian toimitustyöhön ryhtymistä. Syksyllä 2022 hylkäsin ajatuksen perusteluina toimittamisesta aiheutuva ylimääräinen työ ja kustantajan puuttuminen. Katsoin, että antologia tarvitsisi kaupallisen kustantajan uskottavuuden ja markkinoinnin vuoksi.
Joulukuussa kuitenkin isämme kuoli, ja sen aiheuttamassa surun ja tyhjyyden tunteessa minulle tuli valtava tarve viedä toteutukseen keskeneräiset kirjaideani. Ryhdyin tarmokkaasti, itseäni säästelemättä, työskentelemään laajan, viisiosaisen ”Korrehtuuri – kootut ja kommentoidut teokset” -kirjahankkeen parissa. Aloin suunnitella ja kirjoittaa pitkää päivää tehden tietokirjaa nimeltä ”Prosaisti runoja lukemassa. Tommi Parkon opissa”, jonka kirjoittamiseen olin vuoden lopussa saanut Suomen tietokirjailijat ry:n apurahan. Ja ei kahta ilman kolmatta. Kevään tehdessä tuloaan syksyllä hautomani Kriittisen korkeakoulun luovan kirjoittamisen verkkokurssien opiskelijoiden antologian kokoaminen ja toimittaminen alkoi tuntua yhä pakottavammalta. Elämäntarinakurssin tekstit rajasin tässä vaiheessa pois. Niiden vuoro tulee ehkä vuoden kuluttua omana teoksena. Enää ei ylimääräinen työ haitannut ja uskoin antologiahankkeen toteutuvan jouhevammin ilman kaupallisen kustantajan metsästystä. Suunnittelin antologian sisältörungon ja aloin tehdä kutsukirjettä mahdollisille antologiaan osallistujille. Etsin tietokoneeltani toteutettujen kurssien opiskelijaluettelot yhteystietoineen ja varmistin Kriittiseltä korkeakoululta, että voin käyttää niitä kutsujen lähettämiseen. Kun painoin sähköpostin lähetä-painiketta, enää ei ollut peräytymistietä. Antologiasta tulisi totta.
Euforisessa flow-tilassa
Viimein itse aiheeseen eli antologian toimittamiseen. Antologian toimittaminen on ollut parin kolmen kuukauden mittainen luova prosessi, jossa kirja on syntynyt milloin euforisessa innostuksen tilassa milloin korkeuksiin nostaneessa flow-tilassa yhdessä liki 50 kirjoittajan kanssa. Lähetin maaliskuussa kutsun osallistua antologiaan reilulle sadalle viidellekymmenelle luovan kirjoittamisen verkkokurssin suorittaneelle. Noin neljännes heistä osallistui antologiaan. Osallistujia tuli kaikilta kurssitoteutuksilta, neljästä kymmeneen kirjoittajaa kurssia kohti.
Aikaa hinkata kertomustaan ei ollut loputtomiin, halusin kirjoitukset jo toukokuun alussa ja kevään viimeisen kurssin osalta toukokuun puolivälissä. Silloin kirja olisi jo toimitettu, taitettu ja viimeisten lisäysten jälkeen valmis painettavaksi.
Toimitustyö oli huikea kokemus, raskas mutta antoisa. Yhtä aikaa piti paneutua yhteen tekstiin kerrallaan ja pitää katse myös kokonaisuudessa. Olin arvioinut, että kirjaan tulisi 300 sivua. Kesken toimitustyön suurensin sivukokoa, jotta sivumäärä ei nousisi yli kolmensadan. Lopulta antologiassa on 295 numeroitua sivua. Joistakin antologian teemoista tuli muita enemmän kertomuksia, eniten pimeydestä. Se oli ollut monelle silmiä avaava harjoitus, vaikka siinä oli tarkoitus olla näkemättä mitään.
Toimitustyössä ei pääsyt syntymään loppuruuhkaa, sillä kirjoituksia alkoi saapua minulle heti kun olin lähettänyt kutsun ja niitä tuli tasaisin välein, niin että tekemistä oli aina. Toimitin kirjaa sitä mukaa kun sain uusia kirjoituksia. Periaatteeni oli hyväksyä antologiaan kertomuksia laajalta rintamalta, laidasta laitaan, jotta se kertomisen rikkaus, jota olin opettaessani ihaillut, pääsisi esiin myös antologiassa. Jouduin hylkäämään kirjoituksia lähinnä siksi, että kirjoittaja lähetti kaikki kurssityönsä, kun ei osannut valita niistä parasta. Valinta jäi minun tehtäväkseni.
On ollut etuoikeus saada työskennellä lahjakkaiden kirjoittajien kanssa. Yhä uudelleen olen joutunut ihailemaan ja ihmettelemään, kuinka samasta tehtävänannosta syntyy mitä erilaisimpia, toinen toistaan kiinnostavampia kertomuksia. Niinpä antologian lukemisesta ei tule tylsää, vaikka osastoittain viivähdetään jossakin kymmenestä teemasta. Kertomukset yllättävät.
Kirja rakentui vuorovaikutuksessa
Kirjaideani oli vielä raakile toimitustyötä aloittaessani, antologia nimittäin muovautui vuorovaikutteisesti toimitusprosessin aikana. Otin mukaan erään opiskelijan ajatuksen, että kirja olisi myös kirjoittajaopas. Tartuin ehdotukseen. Kirjaan tuli kertomusten lisäksi tiedollista ainesta. Sitä ovat luovan kirjoittamisen kurssien tehtävänannot, jotka mahdollistavat myös lukijalle samoista aiheista kirjoittamisen ja omien luovan kirjoittamisen tulosten vertailun antologian kertomuksiin. Tietokirjan elementtejä on myös jokaisen kertomuksen perään lisätty jo mainitsemani Kirjoituksen takana -kommentti, jossa kirjoittaja kertoo, kuka niukemmin kuka laveammin, kirjoituksensa synnystä, kirjoitusprosessista tai siitä mitä ajattelee kertomuksestaan nyt myöhemmin. Näin ollen antologia on eräänlainen hybridi, tieto- ja kaunokirjan välimuoto, mikä sopii minulle hyvin, olenhan kirjoittanut sekä kaunokirjallisuutta että tietokirjallisuutta.
Suuren, aivan toimitustyön loppuun saakka kasvaneen kirjoittajajoukon tarvittavien yhteystietojen saaminen ja kirjoituksen tilanteen tasalla pysyminen, se missä vaiheessa heidän kirjoituksensa oli toimitusprosessissa, vaati tarkkuutta ja viitseliäisyyttä. Paljon oli Excel-taulukointia ja ahkeraa sähköpostittelua ja lisätietojen kyselemistä, varsinkin kun kesken toimitustyön päätin ottaa kirjaan muitakin elementtejä kuin alkuperäisidean mukaiset kymmeneen osastoon sijoitetut kertomukset. Kun yksi vasta aprikoi, että saattaisi osallistua jollakin tekstillään, toinen jo kirjoitti kertomuksensa yhteyteen kommenttikirjoitusta, Kirjoituksen takana, jollaisen onnistuin saamaan jokaiseen antologian 56 kertomuksesta, ja kolmannelta pyysin lyhyttä asiatyylistä tai persoonallisempaa esittäytymistä. Sellaisetkin saatiin kaalille. Kunnianhimoisten kirjoittajien kanssa työskentely merkitsi kertomusten toimitettujen versioiden lähettämistä tarkistettavaksi, jolloin kirjoittajat joko hyväksyivät tai hylkäsivät ehdotukseni, uusien korjausten tekemistä ja joskus kaiken vääntämisen jälkeen kertomuksen nimen vaihtamista.
Verkkokurssien kokemusten tiivistymä
Vielä on sanottava, että antologialla on juureensa syvällä opetustoiminnassamme. Antologiassa tislautuu kaikki se hyvä, kaikki se arvokas, kaikki se palkitsevuus, minkä parissa olemme viimeiset reilut kolme vuotta yhdessä Riikka Takalan ja pari vuotta sitten remmiin astuneen Markku Karpion kanssa ahkeroineet. Kahdeksan verkkokurssin, kahden sadan opiskelijan ja tuhannen harjoitustehtävän jälkeen koemme yhä mielihyvää, kun saamme innostaa kirjoittamisesta kiinnostuneita yhä pidemmälle ja syvemmälle kirjoittamisen ihmeelliseen maailmaan, kun näemme heidän ponnistelujensa tulokset, kun aistimme ilon, jota kirjoittaminen voi antaa, vaikka se onkin sangen yksinäistä puuhaa. Kirjoittajakurssilla tapaa muita kirjoittajia, muita samalla lailla kirjoittamiseen hurahtaneita, kirjoittajakurssilla saa teksteilleen lukijoita ja ymmärtäjiä, vertaispalautetta ja ammattilaisten arviointeja.
Siitä tässä Salaisuuksia, valheita ja pimeyttä -antologiassakin on kyse. Se on pyyntö: lue minua, ymmärrä minua. Jaa kokemukseni ja tuo oma kokemuksesi osaksi minun tarinaani sitä lukiessasi.
Ohjeenani oli, että kullakin kirjoittajalla on mukana yksi kirjoitus kurssia kohti. Tuli yksi poikkeuskin, kaksi kirjoitusta samalta kurssilta, kun MINÄ en osannut päättää paremmuudesta. Halusin molemmat. Ne, jotka olivat suorittaneet sekä luovan kirjoittamisen johdantokurssin että jatkokurssin, saivat halutessaan mukaan kaksi kertomusta. On toisenlainenkin poikkeus. Vaikka tämä on Kriittisen korkeakoulun opiskelijoiden antologia, yksi kertomus on kirjoitettu keväällä 2021 luovan kirjoittamisen kurssillamme, jonka toteutti toinen koulutuksen järjestäjä, Uudenmaan Parkinson-yhdistys ry (UPY) puolisen vuotta ennen kuin kurssi tuli Kriittisen korkeakoulun ohjelmaan syksyllä 2021. Kun tuon kurssin opiskelija myöhemmin siirtyi perässämme Kriittiseen korkeakouluun ja tarjosi antologiaan ensimmäisellä kurssillaan kirjoittamaansa kaunista kertomusta pimeydestä, pitihän antologiassa kunnioittaa luovan kirjoittamisen kurssin syntyhetkiä ja juuria, sillä ilman tuota UPY:n tilaamaan luovan kirjoittamisen kurssia tuskin olisi nykyisiä Kriittisen korkeakoulun luovan kirjoittamisen kursseja ainakaan sellaisina kuin me nyt ne tunnemme – eikä siten tätä antologiaakaan.
Toimittamisen jälkityöt
Puheenvuorooni lopuksi valotan tunnelmia siltä ajalta, kun kirja oli lähetetty painettavaksi ja edessä oli valmiin kirjan ja julkkareiden odotus. Antologian toimittajan työ ei päättynyt käsikirjoituksen lähettämiseen painettavaksi. Kun kirja
oli tehty omakustanteena, oli muistakin velvollisuuksia itse tekstin toimittaminen.
Ajauduin jopa kysymään, kumpi oli raskaampaa, antologian toimittaminen vai julkityöt, tiedottaminen, kirjojen jakelu, maksuliikenne, julkkarit. Samaa tekemisen jatkumoa antologian toimittaminen ja sen jälkityöt lopultakin ovat, jo yli vuosi sitten syntyneen idea ruumiillistumista, muuttumista ajatuksesta, mielikuvituksen leikistä, todellisiksi sanoiksi ja teoiksi, joilla on niin sosiaalinen kuin taloudellinen ulottuvuutensa. Sosiaalista ulottuvuutta on antologian kirjoittajien tutustuminen toisiinsa, jolle tämä julkistamistilaisuus ja jo aiemmin jaetut sähköpostiosoitteet antavat mahdollisuuksia. Sosiaalista ulottuvuutta on myös antologian kirjoittajien kertomusten tulo lukijoiden ulottuville ja osaksi heidän todellisuuttaan. Taloudellista ulottuvuutta on esimerkiksi kirjahankkeen budjetti, jonka olen joutunut laatimaan uusiksi muutaman kerran, kun kirjatilauksia tuli ennakoitua enemmän. Tavoitteena on ollut, että kirjan myyntitulot kattaisivat kulut eli painattamisen, markkinoinnin, julkkarit ja jakelun. Tällä hetkellä hanke on sopivasti voitolla, kun myös omat ostoni lasketaan mukaan.
Viikkoa ennen julkkareita toimitustyön henkinen noste, euforia tai flow, oli vaihtunut fyysisesti raskaaksi puurtamiseksi, kun olohuoneen kuudesta painavasta kirjalaatikosta kolme oli jo purettu kahteen matkalaukkuun, pakattu postitusta varten hankkimiini pahvilaatikkoihin, postituspusseihin ja kirjekuoriin. Uuden kirjan syntymisen ihme omien silmien alla oli arkipäiväistynyt julkkarien ohjelman viimeistelyyn, mediatiedotteen yhä uusien versioiden hinkkaamiseen, paneutumiseen logistisiin kysymyksiin, kirjojen ja markkinointiaineiston – mainospostikorttien, paperikassien ja kuulakärkikynien – jakeluun, postittamiseen ja kuljettamiseen julkkareihin. Vaikka euforia oli poissa, koin syvää tyytyväisyyttä tehdystä työstä. Jakaisin ylpeänä ja onnellisena toimittamaani antologiaa sukulaisille, ystäville ja yhteistyökumppaneille luettavaksi ja medialle arvostelukappaleiksi. Olin iloinen, että olin saanut olla käynnistämässä ja toteuttamassa kirjoittajilleen merkityksellistä yhteistä kirjaa, joka antaa useimmille kirjoittajilleen ensi kertaa tilaisuuden nähdä kaunokirjallista tekstiään kirjan sivuilla.
Mielikuvituksen ja todellisuuden hankauskohdissa
Vihoviimeisiksi julkkarien puheenvuoroni sanoiksi: Minkälaista onkaan lukea itse kirjoitettua kertomusta, kaunokirjallisuutta, painettuna kirjan sivuille paperille hassuin pienin merkein, joita sanotaan kirjaimiksi ja välimerkeiksi, mutta jotka yhdessä luovat lukijan mielessä mittaamattoman rikkaita mielikuvituksen ja todellisuuden hankauskohdissa syntyviä maailmoja, jokaiselle lukijalle omanlaisiaan.
Niin, minkälaista? Kertokaa te, hyvät kirjoittajat.
Kirjoitus julkaistaan kirjassa: Timo Montonen: Joku muukin kuin poikasi. Korrehtuuri 6: Kootut, korjatut ja kommentoidut teokset (ilmestyy 1.9.2024.)
