Timo Montonen

Kirjoita tarinasi

Tietokirja, 222 sivua, Otava 2008.

ISBN 978-951-1-22342-9

(loppuunmyyty) 

 

Tunnetun kirjoittajakouluttajan havainnollinen ja yksityiskohtainen teos avustaa välitilinpäätöstä kaipaavia kirjaamaan elämänsä tärkeät tapahtumat, tunnelmat ja henkilöt muistelmamuotoon. Konkreettisena ohjenuorana ovat kirjan tekijän omat koskettavat esimerkit, joista vähä vähältä muodostuu hänen oma elämäntarinansa.

 

Kirjan harjoituksia tehdessään oppaan käyttäjä sekä omaksuu elämäkertakirjoittamisen pääperiaatteet että kirjoittaa samalla omaa tarinaansa. Teoksessa käydään havainnollisesti läpi kirjoittamisen tekniikkaa, apuvälineitä, tyyliseikkoja sekä aiheiden valintaa ja rajausta.

 

Katkelma Timo Montosen tietokirjasta Kirjoita tarinasi:

 

Mitä haluat ja mitä voit kertoa elämäntarinassasi

 

Ideoi vapaasti aiheesta, mitä kaikkea haluat ja voit kertoa elämäntarinassasi. Pyri lyhyisiin, tiiviisiin, kiteyttäviin otsikkotyyppisiin vastauksiin, esimerkiksi ensirakkaus, suhde alkoholiin, työpaikat.

 

Mistä asioista sinun on pakko kirjoittaa, vaikka et haluaisi? Nimeä nämä asiat. Tällaisista asioista kirjoittaminen on vaikeaa, sen myönnän, mutta kannattaa vaikka tarttua kynään ja kirjoittaa nämä mieltä painavat asiat ulos ja paperille. Kirjoita ensiversion perusteella muokattu versio siten, että voit sisällyttää sen elämäntarinaasi.

 

Entä mistä et aio kirjoittaa? Minkä rajaat elämäntarinastasi pois? Listaa näitäkin

asioita. Samalla voit miettiä, löytäisitkö sittenkin keinon myös näistä asioista kirjoittamiseen.

 

Kirjaa kaikki ideat paperille listaksi, luetteloksi tai miellekartaksi. Harjoituksen tarkoituksena on virittäytyä oman tarinan kirjoittamiseen muistia virkistämällä. Tämä tehtävä sopii hyvin pari- tai ryhmätyöksi (aivoriihi), jossa ryhmän jäsenet ruokkivat toisiaan ajatuksillaan.

 

Ideointivaiheessa ei ole tyhmiä ajatuksia eikä kehnoja ehdotuksia, vaan paperille kirjataan kaikki se, mitä tulee mieleen. Kriittisen, valikoivan asenteen vuoro on myöhemmin, kun tutkiskellaan, mitä kaikkea on saatu muistiin, ja kun listaa kirjoitetaan puhtaaksi.

 

 

Tämän haluan kertoa elämäntarinassani

 

Mitä haluan kertoa – mitä voin kertoa? Ovatko ne minulla sama asia? Olen jo julkaissut kirjoina ja lehtijuttuina niin paljon omaelämäkerrallisia muistojani, että en oikeastaan arastele mitään aihetta.

 

Lähinnä ajattelen tätä asiaa siltä kantilta, mitä voin kertoa lähiomaisteni elämästä. Muistelmieni tarkoituksena ei ole rikkoa välejä sukulaisiin. Niinkin on kuulemma käynyt, kun on liian eläytyvästi paneuduttu perheenjäsenten yksityisasioihin.

 

Haluan kertoa oman kehitystarinani. Se lienee keskiössä. Noin viidentoista vuoden iästä alkaen olen tehnyt muutaman vuoden välein ratkaisuja, jotka ovat johtaneet – konsulttipuheenparsia käyttäen – pois mukavuusalueelta epävarmuuden alueelle. Näin olen pakottanut itseni kehittymään, oppimaan uutta. Jonkinlaisena vertailukohtana voisin käyttää isoveljeäni Simoa, joka on vuosikymmeniä pysynyt saman työnantajan palveluksessa, tehnyt samoja töitä. Elämä on tietysti muutakin kuin työtä. Simo on ehkä elänyt rikkaampaa vapaa-aikaa kuin minä.

 

Ai niin, tähän piti otsikkotasolla luetteloida, mistä haluan ja voin kirjoittaa. Kirjoitan vanhemmistani, jonkin verran isovanhemmistani, syntymäkodistani, ensimmäisistä muistikuvistani, Pelastusarmeijan kesäleiristä, muutosta Herttoniemeen, Rengon kesistä, Herttoniemen kaveriporukoista, lastentarhasta ja koulusta, kuvitelmista, sisä- ja ulkoleikeistä, teini-ikäistymisestä, veikkaamisesta, vaihdepyörästä, oppikoulusta, Rengon tytöistä, kirjoittamisesta, koulun jättämisestä, työnteosta, bändistämme, kutsunnoista, seurustelusta, kouluun palaamisesta, naimisiin menosta ja kotoa pois muuttamisesta, lukion suorittamisesta, siviilipalveluksesta, yliopistoon pääsemisestä, esikoistyttärestä ja esikoisromaanista, opiskelusta, opiskelijaperheen arjesta, Pirjon kuolemasta, avioliiton kriisistä, lehtitöistä, kuvien tekemisestä, toimistotöistä, tutkinnon suorittamisesta, Karjaalle muuttamisesta, Jennin koulun alkamisesta, ammatinvalinnasta, Räisälän kansanopiston opettajaksi pääsemisestä, Tuulikista, opetustyöstä ja matkustamisesta, muista opetus- ja kirjoitustöistä noina 1990-luvun alkuvuosina, jäämisestä kotiin kirjoittamaan kahdeksi vuodeksi, kahdesta käsikirjoituksesta, avioerosta, sairastelusta, takaisin Helsinkiin muuttamisesta, pitkästä sairauslomasta, täydennyskoulutuksesta, työhön paluusta, uusista opetus- ja kirjoitustöistä, naimisiinmenosta, Tapulikaupunkiin muuttamisesta, haastatteluista, Meri-Tuulin syntymästä, Palmenian kirjoittajakoulutuksen suunnittelijan pestistä, toisen romaanin ilmestymisestä, oudoista oireista ja Parkinsonin taudista, Jennin ja Tonin kihlajaisista, Tinjan syntymästä, vaarina olemisesta, perhe-elämän arjesta, työssä jatkamisesta niin kauan kuin voimat sallivat – entä sen jälkeen? Tulevaisuuden kuvana tätä kirjoittaessani on sellainen, että vaatimattomalle työkyvyttömyyseläkkeelle jäämisen jälkeen jatkan kirjailijana ja lehtikirjoittajana ja saan näin särvintä leivän päälle. Kiireisten lapsiperheen opiskelu- ja työvuosien jälkeen minulla on enemmän aikaa ja elämänkokemusta ja mielenrauhaa kirjoittamiseen (ja lääkitys kohdallaan!). En yhtään ihmettele, jos lähivuosina julkaisen usean kustantajan avulla tiheään tahtiin monet vuosia keskentekoisina olleet kirjani. Itse asiassa kaksi kirjaa jo julkaisinkin vuodenvaiheessa 2007–2008.

 

s. 78-80