Timo Montonen

Kirjoittajan kirja nro 3

Kirjoittamisesta, lukemisesta ja muista ikuisista aiheista. 220 sivua, pehmeäkantinen. Books on Demand 2015.

ISBN 978-952-318-852-5 

  

Kirjoittajan kirja on ensimmäisestä laitoksestaan (2007) lähtien kerännyt kiitosta niin sisällöstään kuin tyylistään. Kolmas laitos paneutuu jälleen ikuisiin aiheisiin, kirjoittamiseen ja lukemiseen. Mukana on lukuelämysten lisäksi käytännön neuvoja ja kirjailijan identiteetin pohdintaa – Tiski-Jukkaa, sokiaa Kreetaa ja näkevää Hannua unohtamatta.

 

Kirjaihmisen kirjaihme on pakottanut lukijansa lukemaan lisää kunnes viimeinen tippa on nautittu. Sivistykseen, oppimiseen ja kirjallisuuteen uskovan lukijan kirja!

 

Tämä kirja on ensimmäinen Montosen toimittamista loppuunmyytyjen teostensa uusintajulkaisuista.

 

Katkelma Timo Montosen kirjasta KIrjoittajan kirja nro 3:

 

Pidot pihalla

 

Hyvään elämään tarvitaan hyvää arkea, mutta myös huippuhetkiä, jotka nostavat meidät arjen yläpuolelle. Huippuhetket saavat meidät tuntemaan, että eläminen on muutakin kuin peruselintoimintoja.

 

Näitä arjesta erottautuvia kokemisen tihentymiä ovat esimerkiksi matkat, juhlat ja kulttuurielämykset. Silloin tavanomainen ajankulku seisahtuu, ja ollaan intensiivisessä suhteessa johonkin ulkopuoliseen, oli se sitten paikka, ihmisten seura tai taideluomus.

 

Itselleni loppukesän huippuhetkeksi muodostui uusimman kirjani kustantajan juhlat. Kirjan nimi on Kirjoita tarinasi, tosin näin Parkinson-näkökulmasta se olisi voinut olla Kirjoita tärinäsi. Mutta eihän minun siitä pitänyt puhua vaan kustantajan kekkereistä. Otavan sisäpihalle oli kokoontunut lukuisa joukko kirjailijoita, suomentajia, toimittajia ja muita kulttuurikasvoja.

 

Käyskentely viinilasi kädessä väkijoukon keskellä oli yhtämittaista tunnistamisen riemuvoittoa. Kas tuossapa Kansallisteatterin pääjohtaja Maria-Liisa Nevala – päivää päivää, mitäs kuuluu? Tuossa kirjailija Olli Jalonen, hauska tavata taas. Tuossa toimittaja Timo Harakka, terve terve! Ja tuossa Markus Nummi, vieläkö muistat minut?

 

Tuolla seisoo kirjailija ja näyttelijä Anna-Leena Härkönen seurueen keskipisteenä. Ja tuolla istuu kirjailija Bo Carpelan keskusteluun syventyneenä. Ohi viilettää lastenkirjailija Maikki Harjanne kirkkaan keltaisessa asussaan.

 

Lisää teeveestä, lehdistä ja kirjoista tuttuja nimiä vyöryy vastaan: Lenita Airisto, Jörn Donner, Arto Nyberg, Pirjo Hassinen, Lassi Nummi, Juha Itkonen... Toimittaja Matti-Esko Hytönen seisoo lehtiö ja kynä kädessä pihan laitamilla tekemässä teräviä havaintoja.

 

Valokuvaajat räpsivät kameroillaan. Tämä juuri erottaa rivipuurtajat niistä, jotka ovat jotain. Naistenlehden juorukalenteriin ei mahdu kirjallisia taviksia.

 

Kirjailija Veijo Meri on kerännyt ympärilleen kuuntelijoiden joukon, ja siihen joukkoon asetun minäkin yhden vanhan ja yhden uuden tuttavan kanssa. Kättelemme.

Veijo Meren Eeva-rouva onkin minulle tuttu jo entuudestaan, sillä hän oli oppikoulussa matematiikan opettajani.

 

Veijo Meri kertoo Mannerheimista, melkeinpä saarnaa, ja Eeva Meri sanoo, että jos hän olisi painanut mieleensä kaikki Veijon kotona pitämät luennot, hän olisi voinut väitellä historiasta.

 

Kesken kaiken Veijo Meri kysyy, onko minulla jokin vamma. Hän viittaa vasempaan käteeni, joka tärisee sateenvarjon kahvassa. Kerron hänelle sairaudestani. Hän kysyy heti, että onko se geneettistä. Utelias mies, niin kuin kirjailijan tulee ollakin. Parkinsonin taudin periytyvyydestähän on meneillään tutkimus, johon minäkin osallistun.

 

Huippuhetken huipentuma koittaa, kun Eeva ja Veijo Meri tekevät lähtöä.

 

”Menestystä”, Veijo Meri toivottaa, kun kättelemme.

 

On kuin toivotus ja kättely siirtäisivät minut jollekin toiselle tasolle, irti tästä maailmasta. Koen ansioituneen kirjailijan toivotuksen myös velvoittavana: tee työsi hyvin, niin menestyt – jos menestyt.

 

Näin huippuhetki kylvää kultasadettaan myös pitkiin arkisiin päiviin, siihen puurtamiseen, josta elämä pääosin koostuu.

 

s. 167-169