Timo Montonen

Verkko-opiskelijan opas: kokemuksia kirjoittajakoulutuksesta

Opaskirja. 107 sivua. Gaudeamus 2013 (2008) 3. korjattu painos.

(loppuunmyyty)

 

Verkko-opiskelijan opas johdattaa antoisaan ja tehokkaaseen opiskeluun. Kirjan kirjoittaja, FM Timo Montonen, vie lukijansa teorioita kaihtaen verkko-opiskelun ytimeen. Yksi kirjan perussanomista on, että verkko-opiskelu elää jo hyvää ja kehittyvää arkea - se ei ole enää uutta ja erikoista. Toinen keskeinen ajatus on, että vastuu verkko-opiskelun onnistumisesta on paitsi opiskelijalla itsellään myös opettajalla ja koulutuksen järjestäjällä, joiden tulee kannustavalla asenteellaan tukea opiskelijan työskentelyä.

 

Kirja esittelee verkko-opiskelun osa-alueet motiiveista ja motivaatiosta alkaen kertaukseen ja arviointiin saakka. Oman käsittelyn saavat aika ja paikka, oppimateriaalit ja toiminnot, harjoitustehtävät ja palautteet, tunteet ja riippuvuus, ryhmä ja vuorovaikutus sekä oppiminen ja ohjaus.

 

Palmenian kirjoittajakoulutuksen opiskelijoiden kertomukset tarjoavat havainnollisia ja myönteisiä esimerkkejä verkko-opiskeluun liittyvistä tilanteista. Pohdintatehtävät haastavat lukijan muodostamaan omaa näkemystään.

 

Kirja on tarkoitettu sekä verkko-opiskelijoille että verkko-opiskelun parissa työskenteleville opettajille ja suunnittelijoille.

 

Katkelma Timo Montosen Verkko-opiskelijan oppaasta: 

 

Ihastumisia ja huolehtimisia

 

Muunlaisiakin sukulaissielujen ja hengenheimolaisten löytämisiä olen verkkokursseilla todistanut. Älyllisen sisaren tai veljen kohtaaminen virtuaaliympäristössä on sykähdyttävä platonisen rakkauden muoto.

Entäs ihastumiset! Tunteet ihastumisineen kaikkineen ovat niin luonteva osa verkkokurssilla opiskelua, että vaistonvaraisesti otimme verkkoihastumisen punaiseksi langaksi kertomukseen ”Anna vapaana verkossa”, jonka kirjoitin opettajakollegani Mertzi Bergmanin kanssa teokseen Aikuiskoulutus verkossa (2003). Kertomuksemme päähenkilö Anna Ylä-Melkola pakenee toimimatonta parisuhdettaan ihastumalla kurssitoveriinsa. Koska kyseessä on oppikirja eikä romaani, kirjoitimme kertomukseen konservatiivisen lopun: henkilöt kypsyvät, liitto säilyy, lapset välttyvät avioeron kurimukselta.

Toisesta ihmisestä välittämisen yksi muoto on huoli ja huolehtiminen. ”Älä pilaa elämääsi viinalla!” parkaisi nainen nuorelle miehelle luovan kirjoittamisen verkkokurssilla, kun tämä oli kirjoittanut dokailua kuvaavan novellin. Nainen uskoutui heti perään, että oli aikoinaan asunut vuosia alkoholistin kanssa, joten hän kyllä tiesi mitä se oli. Nyt hän oli saanut päähänsä lukea kurssin tekstejä kello 3.50 yöllä kapakkaillan jälkeen. Seuraavana päivänä nuorimies vastasi, että novelli perustui mielikuvitukseen eikä omiin kokemuksiin. Krapulan lisäksi nainen sai kärsiä nolostumisen tunteista.

 

 

Tunteiden jakamista

 

Verkko-opiskelua ei siis kannata aristella, vältellä tai pelätä ainakaan sen vuoksi, että se olisi tunnekylmää koneoppimista. Ei se ole. Verkko-opiskelu kutkuttaa monipuolisesti ajatuksia ja tunteita.

Kun verkkokurssin osallistujat kertovat todellisista tapahtumista, elämästään kurssin ulkopuolella, vauvan odotuksesta ja syntymästä, iäkkään isän kuolemasta, esikoisen ylioppilasjuhlista, uuden työpaikan saamisesta, he paitsi jakavat kokemuksiaan myös jakavat tunteitaan, myötäelävät toistensa tunteita: rakkautta, ikävää, surua, ylpeyttä, iloa. Ruutu samenee ja sisäiset näyt vahvistuvat, kun kyynelvesi kastelee silmät.

Kuulen vastaväitteitä tai vähintäänkin epäileviä kysymyksiä: Mitä tekemistä tuollaisella on opiskelun kanssa? Paljonkin. Kirjassaan Vuorovaikutus verkossa (2001, 125) Janne Matikainen muistuttaa klassiseen ryhmädynamiikkaan liittyvästä jaosta: ryhmän toiminta jakautuu tehtävän suorittamiseen ja sosio-emotionaaliseen toimintaan, siis tähän yhdessä tunteiluun ja ryhmän kiinteyttä lisäävään tekemiseen. ”Tälle viihtymiseen liittyvälle vuorovaikutukselle (rupattelulle) tulisi myös antaa tilaa”, opastaa Matikainen vuorovaikutteisen verkko-opiskelun suunnittelijoita ja toteuttajia.

 

 

Inhoa, ikävää ja kiusallisuutta

 

Verkko-opiskeluun niin kuin mihin tahansa voi tietenkin liittyä myös kielteisiä tunteita. Ei kaikki verkkokurssillakaan ole auvoista onnea.

Opiskelijat ovat kertoneet, että on vastenmielistä tulla kurssisivuille, jos

 

q  kurssi kuormittaa liikaa

q  ei ehdi opiskella

q  ei jaksa opiskella

q  harjoitustehtävät ovat rästissä

q  voimia ei riitä toisten tekstien ja viestien kommentoimiseen.

 

Kurssin sivujen avaamisen ajattelukin jo saattaa ahdistaa ja kuvottaa. Kurssin keskeyttämisen vaara on silloin suuri.

Näissä tilanteissa on syytä pitää pää kylmänä ja myöntää, että kaikkea ei vain ehdi tehdä – ja tehdä sitten se, mikä on tärkeintä ja välttämättömintä, jotta opiskelu etenee ja itse pysyy muun ryhmän mukana. Usein viisainta on keskittyä omiin harjoitustehtäviin.

Opiskelijoiden keskinäistä vihamielistä viestintää näkee Palmenian kirjoittajakoulutuksen verkkokursseilla hyvin vähän. Syitä on ainakin kaksi. Ensinnäkin opiskelijat ovat korkeasti koulutettuja ja heillä on näin ollen henkistä pääomaa, johon kuuluu myös kohtelias käyttäytyminen. Toiseksi opiskelijat tuntuvat hyvin ymmärtävän, että myönteisen ilmapiirin ylläpitäminen, rakentavan kritiikin antaminen, tukee kaikkien oppimista.

Verkkokurssin päättyessä luonnollisia tunteita ovat eron haikeus ja ikävä. Kun on viikkokausia tai kuukausimääriä tottunut seurustelemaan oman porukan kanssa, voi tuntua tyhjältä, kun yhteydenpito loppuu.

Joskus kyllä koetaan jälleennäkemisen riemua toisella kirjoittamisen verkkokurssilla. Esimerkiksi jotkut Kirjoita luovasti -kurssin opiskelijat ovat jatkaneet opiskelua yhdessä Kertomukset kirjaksi -kurssilla. Riemu voi tosin vaihtua myös vienoksi vieraudeksi, koska uudella kurssilla opiskelijalla saattaa olla ryhmän jäsenenä erilainen rooli kuin ennen. Uuteen ja aluksi outoon ihmisjoukkoon on taas osattava asettua, löydettävä oma paikkansa.

Lääkkeeksi eron ikävään käy myös yhteisesti sovittava kurssitapaaminen tai vaikka treffit kirjamessuilla tai Kirjan ja ruusun päivänä. Kun itse olen ajoittain tavannut verkko-opiskelijoitani, tilanne on voinut aluksi olla hieman kiusallinenkin, koska elävät ihmiset eivät ole tuntuneet ollenkaan niiltä samoilta kuin heistä mieleeni luoma verkkoversio. Kärjistetysti lyhyt on pitkä ja pitkä on pätkä, laiha on paksu ja paksu on laiha muista persoonallisista piirteitä puhumattakaan. Vaikka kurssiympäristön esittelyssä olisi ollut valokuva, kohtaaminen voi silti olla häkellyttävä. Vähitellen näissä tapaamisissa henkilön oma, fyysinen olemus alkaa sitten yhdistyä siihen henkistyneeseen virtuaalimielikuvaan, jonka olen kurssin kuluessa hänestä luonut.

 

”Mielenkiintoista oli myös kurssitapaaminen: nimet ja ihmiset olivat tuttuja, mutta kasvot oudot. Aluksi ehkä vierastimme toisiamme, mutta sekin outous hävisi aika nopeasti ja verkkoon palaaminen oli entistä mukavampaa, kun kirjoittajilla oli nyt myös kasvot.” (Kertomukset kirjaksi -kurssin opiskelija)

 

 

Pakko päästä kurssille

 

Verkko-opiskelun aikana syntyvä kiintymyssuhde voi syvetä riippuvuudeksi, joka ilmenee kurssille pakottavana vetona, imuna. Riippuvuus voi kohdistua itse opiskelumuotoon, verkkoryhmään tai verkkokeskusteluihin.

Parhaimmillaan tämä palvelee hyvällä tavalla opiskelua ja oppimista, mikäli kurssin keskustelupalstoilla roikkumisen lisäksi myös harjoitustehtävät etenevät. Opiskelijan tulee luontevasti, sisäinen pakon ajamana, käytyä kurssin sivuilla päivittäin, ehkä useastikin päivässä. Hän on läsnä, aktiivinen, ryhmän henkeä rakentava.

Myös palautteen halu voi kasvaa riippuvuudeksi, kuten tämä opiskelija kertoo:

 

”Kritiikki herättää tunteita, mutta aiheuttaa myös riippuvuutta. Kurssilaiset odottavat kärsimättömästi, että joku lukisi heidän tekstejään. Pienikin ohimennen lausuttu kommentti on kullan arvoinen: joku luki minun tekstiäni.” (Kertomukset kirjaksi -kurssin opiskelija)

 

Liiallinen riippuvuus verkko-opiskelusta, kurssista tai ryhmästä voi ilmetä esimerkiksi pakonomaisena keskusteluna asiasta kuin asiasta ja samanaikaisena omien harjoitustöiden laiminlyömisenä, aggressiivisena keskustelutyylinä tai kovin vääristyneinä mielikuvina ja tulkintoina toisista opiskelijoista, opettajista ja kurssin keskustelujen merkityksestä. Joskus onkin paikallaan, että opettaja muistuttaa opiskelijaa soveliaista käyttäytymissäännöistä verkkokurssilla.

Itsenäistä, muista riippumatonta asennetta korostaa tämä opiskelija:

 

”On kuitenkin opittava tulemaan toimeen myös omillaan. Osattava itse arvioida omaa tekstiään. Jaksettava kirjoittaa ilman tehtävien dead lineja.” (Kertomukset kirjaksi -kurssin opiskelija)

 

Lopuksi vielä muistutus niille, joilla on taipumus heittäytyä täysin tuntein mukaan siihen mitä tekee:

”Verkossa kannattaa tarkoin miettiä henkilökohtaisuuden astetta, jolla haluaa osallistua.” (Kertomukset kirjaksi -kurssin opiskelija)

 

s. 70-73